Aattona syötiin aamulla riisipuuroa ja katsottiin lumiukkoa.
Päivänmittaan tuli katsottua erilaisia ohjelmia ennenkuin mummi ja vaari tuli hakemaan äidin hautuumaalle käymään.
Silläaikaa kun äiti, mummi ja vaari olivat hautuumalla, minä ja Janika vispasimme kerman ja laitoimme loput ruuat lämpeämään.
Vähän jälkeen viisi äiti ja muut tulivat takaisin.
Kaikilla oli kurniva nälkä, eihän kukaan ollut syönnyt aamupuurin jälkeen, melkeinpä juostiin kilpaa joulupöytään.
Mummi luki rukoiksen jonka jälkeen käytiin ruuan kimppuun.
Mulla on se hyvä puoli että mä en syö jouluruokia joten mä laihdun aina jouluna:D
Tuli sitä vedettyä perunamuusia, lihapullia, nakkeja ja perunasalaattia.
Muut söi hyvällä omatunnolla kinkkua, seittemänsortin erilaisia laatikoita ynnämuuta.
Ei meinattu pysyä Janikan kanssa housuissa kun ootettiin lahjoja.
Syömisen jälkeen käytiin olkkariin, vaari luki evankeliumia jossakohtaa meinasin nukahtaa.
Sen jälkeen laulettiin hetki ja sitten käytiin lahjojen kimppuun.
Eli tässä niitä lahjoja nyt olisi
Kaksi lumihuitaleen muotoista tuikkulyhtyä ja Mulberryn tuoksuisia kynttilöitä.
Olin tätä jo pitkään katsellut mutta se oli sen verta arvokas ettei äiti antanut ostaa, nyttenmiten sain sen sitten paketista(:
Samaan pakettiin kuului vielä pesusieni, feikkitimanttikoru ja helmikoru
Mummilta ja vaarilta sain lisäksi vielä oloasun joka on tällähetkellä päällä.
Kangas on samettisen pehmeää ja lämmintä.
Tälläollaan vedetty joulunpyhät.
Jonilta sain muotovaahtoa ja hiuslakkan
Sain mummilta ja vaarilta myös korurasian jossa oli mukana puolijalokivinen koru.
Laatikko on aika pieni mutta erittäin söpö
Äidiltä sain kaiken muun lisäksi myös 3D palapelin joka on Empire State Buildingin.
Pituutta "palapelillä" on puolimetriä:D
Koottiin se yhdessä serkkuni kanssa, noita on ihan kiva koota.
Siskoni sai Eifel tornin ja Joni sai Coloseumin.
Kummitädiltäni sain lahjakortin suomalaiseen kirjakauppaan, olin kyllä toivonut lahjakorttia Jim&Jilliin mutta tuo tuli, noh, kai mä sille jotain käyttöä keksin.
Enoni perhe jotka ovat kanssa kummejani ostivat minulle neljä Iittalan teemasarjan turkoosia mukia ja Iittalan teemasarjan valkoisen uunivuuan, minulla oli vaikeutta valita joululahjaani ja he ehdottivat että he alkaisivat kerätä minulle astiasarjaa, minun piti siis vain valita sarja.(:
I like
Lisäksi sain ison piirrusstuslehtiön, kun sanon että ison, se myös on iso :D
Sitten sain pari lehteä, tuommoisen ns muovisen lehtiön, napakorun ja muuta krääsää:D
viimeisenä tulee tietenkin parhain lahja
Tadaaa
Kosketusnäyttöpuhelin siis(:
Tämän valitsin itse ja tykkään eeeeeeeeeeeeeeeeeeeerittäin paljon!
Asianomaiset osaavat varmaan käyttää nettiä jos haluavat lisää tietoa.
Tänään olen vain rötvännyt himassa, leikellyt kuvia seinille, kirjoittanut kirjevihkoon joka pitäisi viedä postiin ja ollut koneella.
Sohvan nurkalla tietty :D
0 kommenttia:
Lähetä kommentti